Sivut

15. huhtikuuta 2012

Kotona(ko) ollaan taas!

Fiilikset on niin oudot tällä hetkellä. Asuin S:n kanssa yhdessä puoli vuotta, ja jouduin puoliksi palaamaan kotiin asumaan. En osaa olla täällä. Paikan, jonka pitäisi tuntua kodilta, johon pitäisi aina olla mukava tulla takaisin, suojapaikka, ei tunnukaan kodilta. Ehkä se on se, kun rakas puuttuu. Tärkein asia elämässä. Sydän tuntuu aika ontolta. Sitä paitsi, tuntuu ettei hän niinkään ole tervetullut tänne, mikä on kamala loukkaus niin S:ää ja minua kohtaan. Ja kun ei olla ikinä saatu selvää syytä miksi "isäpuoli" ei halua "vieraita" taloon, vaan tykkää olla vapaasti itsekseen, rauhassa. Joo, omassa kotona kuulukin saada olla rauhassa, mutta rikkooko se tässä 6-huoneisessa, 3-kerroksisessa talossa jäätävän paljon rauhaa, jos halutaan kerran tai kaksi kertaa viikossa olla poikakaverin kanssa yötä. Silloin ennen tämä yksi yö vielä onnistui, kun S asui kotona, mutta nyt ei, kun hänellä on oma kämppä. Murr, miksi elämän pitää olla niin vaikeaa. Eikä se ole mikään ruoka tai muukaan, tai S itse mistä se on kiinni, en tajua, mikä siinä mättää. Huhhuh.
Ehkä saattaa vaikuttaa lapselliselta kitinältä, mutta on niin ärsyttävää, kun vanhemmat astuvat nuorten aikuisten olemisen tielle. Voin sanoa, että juuri tämän asian takia meillä on ollut vaikeaa, viime keväällä, kesällä ja syksyllä. Ja nyt joudun kestämään tätä turhaa hösläämistä, edestakasin menemistä, ja tuntuu, että pää hajoaa. Koulussa on paljon meneillään, hallituksen asiat, koululehti, abiverkkarit, Lyonin matka, enkkukahvila, koulu ylipäätään, iltalukion espanjan kurssi etc, etc... Ja sen lisäksi pitäisi jaksaa mennä kodista toiseen, raahata huomisia vaatteita, hygieniatarpeita, koulujuttuja ja vaatteita mukana, siivota, tehdä läksyjä, lukea. Ja vielä rentoutuakin jossain välissä. Ja S haluaa olla mun kanssa, niinkuin minäkin hänen kanssaan, mutta se on vaikeaa, kun on hullu anoppi jossain kyyläämässä, ja oma äiti täällä päässä...

Saas nähdä, mitä tästäkin tulee. Voi, kun voisi asua vain jommassa kummassa paikassa. Tuntuu, että voisin jo muuttaa takaisin S:n luo ensi viikon Ranskan matkan jälkeen, ja asua toukokuun siellä. Sittenhän on jo se Italiaan lähtökin heti kesäkuun alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä, kritiikkiä tai positiivista palautetta? Kommentoithan myös ihan muuten vaan:)