Sivut

12. elokuuta 2012

Pullaa ja pyykkien pesua

Otsikko kertoo kaiken!
Sunnuntaisin tulee Kevinin kaveri Luca, ja heidän perheensä omistaa leipomon, tästä
olenkin mainunnut varmaan useamman kerran. Samalla sunnuntai on mun siivouspäivä, koska
Kevin puuhaa kaikennäköistä kaverinsa kanssa.
Viimeisen sunnuntain kunniaksi päätinkin herkutella. Hitsi että nää on hyviä.
Söin kaksi täytekeksiä suklaalla, kaksi erilaista, kylläkin, ensimmäisessä
oli vähemmän suklaata ja päällä pieniä pähkinämuruja ja tomusokeria.
Siitä ei ole kuvaa, koska olin liiian nopea, heh. Toinen keksi on tuo tuolla vasemmassa ylänurkassa.
Sen pistelin nassuuni juuri äsken.
Jostain syystä siis aamupalanälkä ei ole vielä tullut.
Hyvällä tuurilla ei tulekaan, ja nuo keksit riittävät aamupalaksi.
Onhan niissä sen verran kaloreitakin jo, että huhhuh.

Ensimmäinen koneellinen on kuivumassa, ja toinen vaalea koneellinen tulossa.
Sen jälkeen tartun imuriin ja ei kyllä tekis pahaa jos luuttaisin vielä siihen perään tän lattian.

Laukku on puoliksi pakattu, kaikki alkoholi kiedottu vaatteiden ympärille ja laitettu
laukkuihin. Suuri osa vaatteita ja meikit yms. puuttuu vielä, ja laukun paino on jo 20kg.
Joten tiukille menee. Vähän jänskää. 
Kuusi päivää Italiaa edessä. Olen hirveän jännittynyt ja iloinen Suomeen paluusta.
Perhosia vatsassa!
Hyvää viikon alkua ja koulun alkua ihmisille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä, kritiikkiä tai positiivista palautetta? Kommentoithan myös ihan muuten vaan:)