Ei tuu mitään.
Musta oikeesti tuntuu et kuolen.
Itkukaan ei lopu millään, en halua tai jaksa tehdä mitään, toivon vaan et aika valuis ja kulta tajuais asioiden oikeen laidan ja että saatais taas kaikki kuntoon. Positiivista on että hetken aikaa saatiin jo juteltua.
Asiat oli kyllä surullisia, muru sanoi asioita niin surullisesti että mun sydäntä oikein raastoi, en halua että se tuntee pahasti tai on surullinen, en kestä, en itsekään halua tuntea näin. Harmittaa, että miten se ei luota muhun 11 kuukauden jälkeen? Ilmeisesti oli ymmärtänyt väärin mun kaverin sanat. Ehdin jopa tälle kaverille soittaa ja kysyä että mitä helvettiä se on sanonut kun asiat on näin pahasti. Toivon mukaan kulta vaan ylireagoi.
Tyhmää inistä tänne. Mun on vaan pakko saada nää asiat purettua. En mä halua puhua kenellekään. Ja kultaakaan en voi painostaa puhmaan.
God please help me
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysymyksiä, kritiikkiä tai positiivista palautetta? Kommentoithan myös ihan muuten vaan:)