Sivut

16. syyskuuta 2011

Aamun pikapostaus

Eilen illalla sitten sanoin kullalle, että voisit tulla makoilemaan, ja hän lopetti pelaamisen ja saatin jutskattua ja oltiin söpösti ja rauhallisesti, voi eeettä miten ihanalta tuntuikaan rauhoittua taas niin ihanasti lämpöiseen turvaan.
<3

Nyt vetelen tässä toista teekuppiani, en jaksanut meikata tai tehdä mitään hiuksilleni, sillä menen kouluun vain kuvistunnille, jonka jälkeen tulen kämpille ja käyn juoksemassa, ensin ajattelin syödä kunnon aamupalan, mutta muutin mieltäni ja teen ennen lenkkiä vaniljajogurtti-persikka-banaani -smoothien vehnäleseillä. Taas toinen juttu mikä täältä puuttuu, on survin! En jaksa yrittää vatkata jogurttihedelmäsekotuksiani juotavaan muotoon sähkövatkaimella, koska se ei onnistu, joten smoothieni ovat jotain muita kuin smoohtieita vielä jonkin

Nyt vaatteet päälle ja värittämään.
Meneillä siis kuvistyö "unelmahuone", joka on viittä vaille valmis, vain väritys puuttuu, joka lempipuuhani.
Onneksi saan työn valmiiksi ennen koeviikkoa, ettei tarvitse silloin sitten vapaapäivinä lähteä koululle viimeistelemään kuvaamantaidon juttuja.

Aurinkokin alkoi juuri mukavasti paistaa, joten aurinkoista perjantaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä, kritiikkiä tai positiivista palautetta? Kommentoithan myös ihan muuten vaan:)