Sivut

30. syyskuuta 2011

Stupid me?

Tämä tyttö ei osannut tunnistaa stressiä ja uupumusta kipeydestä! Eilen en sitten jaksanut bloggailla, kun päivällä kahdentoista jälkeen oli jo sen verran paha olo, että kokeiden palautusten jälkeen menin S:n kanssa kaupan kautta (kipeys-herkkuja, nam) suoraan sänkyyn potemaan korkeaa kuumetta...
Eli eilinen menikin sitten sarjoja katsellessa sängyn pohjalla villasukkien, sormikkaiden, monen vaatekerroksen ja kahden peiton alla. Ruokapuoli oli leipää, pilttiä ja jäätelöä. Kyllä kaloreita tuli melkein 2500, mutta kipeänä taitaapi olla ihan sama. Tänäänkin vähän rennommin, vaikka kuume taitaa olla laskenut jo, pää ja paikat vielä kipeinä. Kouluun kuitenkin itseni raahasin, koska oli 2. jakson ensimmäinen päivä, en suostunut jättämään välistä. Liikuntatunnilla kävin kuuntelemassa opettajan pakolliset jutut, mistä kurssiarvosana koostuu jne. Ja oli sitten pakko käydä kirjastossakin tilailemassa muutama kirja äidinkielen kurssia varten. En vielä osannut kolmesta kirjasta päättää, minkä luen ja kirjoitan kirjallisuusesseen.

Kulta lähti V:n kanssa perunahommiin viikonlopuksi ja itse tulin kotiin. Jotenkin vain tyhjä ja tylsä olo... Taidan huomenna vaihtaa ja mennä takaisin kämpille. Huomenna todennäköisesti on jo hyvä ja energinen olo, joten voisin tehdä suursiivouksen. 

Laihdutuksesta sen verran, että en tiedä, milloin uskaltaudun puntarille, huomenna ehkä testille ja vaikka sunnuntaina uudestaan... Huoh tälläkin hetkellä kaloreita jo 1400, vaikka kello on vasta varttia vaille viisi. Äitikin tekee jotain suklaakakkua. No, sitä en kyllä syö, mutta kyllä tänään vielä haluan syödä ja suklaapatukkaakin olin miettinyt. Ei kai saisi tuntea huonoa oloa, koska vaikka söisin 2400 kaloria, se ei menisi yli peruskulutukseni. Silti, ressaa. Vaikka eihän mun edes enää periaatteessa tarvis laihduttaa. Äh, mitä mä selitän...

Massu on ollut tosi kipeä tänään, ja melkein koko ajan on oksettanut. Onneksi on viikonloppu, eikä mitään tähdellistä suunniteltuna, niin saa rauhassa parantua eikä tarvitse kouluakaan miettiä.

Kuvaa löysäilyhousuista, mukavasta punaisesta pitkästä paidasta ja enjoy-mukeista voisin laittaa vaikka huomenna. Ja jos sen suursiivouksen teen, todennäköisesti otan kuvat (vielä sisustuskannalta keskeneräisestä) kämpästä:) 

Ja kokeiden tulokset olivat hmm, ok. Matematiikkaan petyin, sillä koe oli täynnä huolimattomuusvirheitä. Ensi perjantaina sitten maantieto ja psykologia! Nyt menen jonnekin muualle kuin istun tässä tuolissa, sillä alaselkäni kärsii.

Hyvät viikonloput!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä, kritiikkiä tai positiivista palautetta? Kommentoithan myös ihan muuten vaan:)