Sivut

20. syyskuuta 2011

I and, well everything

Näillä vaatteilla lopulta sitten lähdin ovesta ulos. Sori kun kuvat on aina vähän huonolaatuisia ja salamalla otettuja, mutta käytän kännykkää, koska täällä ei ole käytössä kameraa, niin asialle ei voi oikein tehdä mitään.


Tänään on taaas kerran ollut työntäyteinen päivä, sillä heti koulun jälkeen aloin lukea ja tein itselleni ruokaa. Tunnin pänttäämisen jälkeen lähdin kaverini J:n luokse, josta yhdessä lähdimme kauppaan ruokaostoksille ja tulimme tänne meille. Pojat tekivät itselleen ruokaa, sillä sanoin suoraan, että nyt en ehdi/jaksa. J lähti seitsemän aikaan, jonka jälkeen, mitäs muutakaan kuin kirjat esiin. Äsken lopetin ja tein mustikkapiirakkaa ja itselleni iltapalaa. On vähän sellanen fiilis että mitäs tästäkin tulee, pitäis jatkaa lukemista, mutta kellokin on vaikka mitä ja enää ei vain jaksa. Aamulla pikkukertaukset ja viime hetken hätäilyt, jonka jälkeen kokeeseen. Ajattelin käydä koululla syömässä ja jäädä historian preppaukseen, toivon mukaan saan sieltä jotakin hyödyllistä tietoa kokeeseen liittyen. Kotona lukeminen jatkuu, autokoulu kello 16.30-18, jonka jälkeen lukemista ja jossain välissä tuuletan itseni lenkillä!

                             

En kestä! Mulla on koko ajan nälkä! Ehkä syön liikaa aamulla ja päivällä, mutta koulun jälkeen on aina nälkä, sillä jos syön 11, kouluruoka kantaa n.kolmeen asti. Jännittää vähän miten laihtuminen edistyy, kun repsahduksiakin on tullut, ja parin viikon päästä murun synttäripippalot ja siitä seuraavana viikonloppuna saunailta, mikä tietää juhlimista. Itsekontrollia siis!

        Mun terveellinen päivällinen vs. ihana mustikkapiirakka vaniljavaahdolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysymyksiä, kritiikkiä tai positiivista palautetta? Kommentoithan myös ihan muuten vaan:)