Pitkästä aikaa, mikä tarkoittaa siis tässä muutamaa viikkoa, annoin tänään ja eilen itseni RENTOUTUA, olla, rauhoittua, sätätä, peeloilla. Heittäydyin täysin taas tunteideni valtaan. Ja kokemus oli VAPAUTTAVA!
Kuva 1 |
En jaksa edes stressata huomista, vaikka onkin pitkä päivä edessä, enkä tiistaita, mikä onkin kahta kauheampi. Toivon vain, että saan töissä lehtiä myytyä, ehkä innostustakin tulee, kun tienaa vähän enemmän ja työpaikka on vakaalla alustalla.
Autokouluun en tällä viikolla ehdi, keskiviikkona voisi mennä, mutta nautin 10-kkpäivästä mielummin rauhallisesti kultani kanssa, ehkä voisimme jopa juhlistaa sitä menemällä Buena Vistaan syömään. Ollaan kaksi kertaa käyty siellä yhdessä ja molemmilla kerroilla syötiin samat ruoat, sain niin hyvää broilerin filettä hunajakastikkeella, ananaksella ja juustogratiinilla tikkuperunoiden kera, että joka kerta sitä miettiessä, vesi herahtaa kielelle, nams. Kulta taas söi kanapastaa, josta piti hirmupalljon!
Tänään oli herkkupäivä, Porista tultua lainattiin leffa ja käytiin kaupassa. Leffan aikana, joka oli ehkä huonoin ikinä, söin vaahtokarkkipussin ja mariannesuklaapatukan. Nämä herkut olivat iltapalani, joten kalorit pysyivät siinä 1700 hujakoilla, hiphei, olen oppinut nauttimaan herkkuja kohtuudella!
Kuva 3
En ehtinyt maistamaan vielä sitä tekemääni mustikkajäädykettä, ehkä huomenna sitten:) Ehkä laitan postaukseen kuvaakin.
Huomenna olisi ohjelmassa myös se että kulta soittaa kelaan sun muihin paikkoihin, sillä muutto voi olla edessä jo viikonloppuna, ompas jännittävää! Odotan todella paljon, että näen asunnon, tai edes kuvia siitä, niin nopeasti kuin vain mahdollista. Sitä odotellessa:)
Mitenkä olikin taas niin paljon asiaa.
Kuva 1 http://kuvitus.wordpress.com/category/syksy/
Kuva 2 http://kuvablogi.com/nayta/1487564/
Kuva 3 http://www.vastavalo.fi/vaahtera-syksy-puu-syksyinen-vaahtera-127753.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysymyksiä, kritiikkiä tai positiivista palautetta? Kommentoithan myös ihan muuten vaan:)